torstai 14. heinäkuuta 2011

Aika tulla takaisin...

Padova kun taakse jäi
Mietin hiljaa mielessäin
Mitä siitä kertoisin
Kysyjille vastaisin...

Muutaman viikon olen ollut Suomessa yrittäen palata takaisin normaaliin arkeen. Sitä ei tosin ole auttanut 9 päivän partioreissu heinäkuun alussa.

Edelleen välillä hämmästyttää kun kuulee julkisilla kulkiessani suomea eikä oma sanojen taivutustaitokaan ole palannut vielä normaaliksi. Samoin jotkut suomen sanat ovat todella hukassa, lauseisiin tulee helposti katko kun sana ei olekaan mielenpäällä.

Vaihtoajasta tulee kerrottua melko paljon ja pientä paluu/kulttuurishokkia "siellä näin - miksi täällä noin" on ilmassa. Olen pyrkinyt olemaan puhumatta Italiasta, jollei siitä varsinaisesti kysytä, muuten varmaan puhua pälättäisin koko ajan - muiden kyllästymiseen saakka. Onneksi ympärillä olevat ihmiset on muuttuneet lähes koko ajan, joten uusia uhreja tulee koko ajan lisää ;)

Palaan vielä elokuussa asiaan blogin yhteenvedon ja tunnisteiden lukuohjeiden kanssa. Nyt jatkan lomailua isin ja äidin luona pohjoisessa. Elokuussa takaisin Lappeenrantaan matematiikan kesäkursseille.

3 kommenttia:

  1. Sattumalta eksyin blogiisi ja oli mukava selailla juttujasi Padovasta, koska olen ollut siellä itsekin vaihdossa muutama vuosi sitten:)
    -I

    VastaaPoista
  2. Itse eksyin tänne Padovaan vaihtoon lähtöä harkitessani, mukava lueskella kokemuksiasi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Padovaan kannattaa todellakin lähteä. Paikkana aivan upea, italialaiset ihmiset ovat hyvin avoimia ja reissaajalle löytyy hurjasti nähtävää.

      Kaipaan niin kovasti takaisin...

      Poista