sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Kesä tais tulla...

Lämpötilaoletukset Padovan maaliskuusta eivät käyneet toteen sitten lainkaan. Ensimmäiset pari viikkoa oli suhteellisen viileää, n. 10'C hujakoilla, mutta sitten alkoikin lämpötila nousta. Normaalisti Padovassa keskilämmön pitäisi maalis-huhtikuun vaihteessa olla n. 15 astetta, mutta nyt huhtikuussa se on ollut päivittäin ainakin 20. Keskilämpö yli 20-astetta toki tarkoittaa sitä, että huippulämpö on yli 26-27, eilen pamahti lämpöennätys rikki iltapäivän 31,9'C:lla.

Kesä tuo mukanaan toki myös ukkoset (vaikka Torniossa kuulemma ukkostaa myös talvellakin). Maanantai-iltana pääsin todistamaan suhteellisen nopeasti ohi mennyttä ukonilmaa mutta hyvin voimakasta sellaista kuitenkin. Lähimmät salamat paukahti n. 500 metrin päähän ja jyrähdykset tuntu luissa asti. Seuraavia ukkosia odotellessa :) (Eivät vielä voittaneet viime kesän ukkosrintamaa, jota seurasin teltassa loikoillen Evolla)

Toinen mitä kesä ja lämpö tuo mukanaan ovat ötökät. Ainoa tapa saada kämppää viileämmäksi on pitää ikkunaa auki, joten silloin tällöin lattialta löytyy koppiksia ja muita ärsyttävyyksiä. Kirsisääkset (eli vaaksiaiset!) näyttää edustavan suurta osaa "hyttys"-linjasta, mutta eivät kuitenkaan pure. Sängyn lähettyvillä on mukava "yölamppu" seinässä jonka alle alkaa iltaisin aina kerääntyä keko valosta tykkääviä ja "lämpöshokin" saavia ötököitä.


Prato aprillipäivänä

Matkustan ympäri Italian maan

Viimeisen 10 päivän sisällä olen viettänyt aikaani Padovan lisäksi myös Ferrarassa, Chioggiassa, Riminillä ja Bolognassa. Koska kurssit ovat ma-ke jää loppuviikko hyvin tyhjäksi reissailulle ympäri Italiaa.

- 31.3.2011 Ferrara -

Ferraran vanha kaupunki on päässyt maailmanperintölistalle kulttuurikaupunkina sekä lisäksi arkkitehtuurinsa vuoksi. Kaupunkiin pääsee helposti junalla ja reissasimmekin Annen ja Josen kanssa tunteroisen verran etelämmäksi Padovasta. Sääkin oli jälleen aurinkoinen ja rusketusrajat alkoivat pikkuhiljaa muodostua.


Naiset ja aseet, vaarallinen yhdistelmä? Estensen linnan vieressä.



Aivan älyttömän upea Ferraran (San Giorgion) katedraali. Osin goottisen ja osin romantiikan aikakausilla rakennettu. Suu loksahti auki useampaan otteeseen sisäpuolella.



Ferrarassa oli myös tivoli :) Kutakuinkin samanlaisia laitteita kuin Suomen Tivolissakin, mikä ei ole tietäänkään ole mikään ihme, Italiassa tehdään ja suunnitellaan huvipuistolaitteita yllättävän paljon.



Yleistä kaupunkikuvaa


- 3.4.2011 Chioggia -

ESN Padova järjesti reissun pikku-Venetsiaan eli Venetsian isosiskokaupunkiin Chioggiaan. Isosisko siksi, että se on rakennettu ennen Venetsiaa, mutta pikku-Venetsia, koska se on pienempi kuin Venetsia. Kaupungin läpi virtaa samaan tapaan kanaalit, tosin gondoleita ei pahemmin näkynyt. Kiertelimme kaupunkia ja onneksi kävimme sisällä vain yhdessä neljästä esitellystä kirkosta, ei ne niin erikoisia kuitenkaan ole. ESN:n oppaatkin olivat täysin erilaisia kuin Feltren reissulla vaikka mukana oli samaakin lössiä. Huikeita maisemia näimme Chioggian kellotornin huipulta sekä noin tunteroisen veneajelulla. Sää suosi jälleen kerran :)


Yksi kanaaleista ja minä



Maisemia kellotornin huipulta



Chioggian "Rialton" silta



Ei ois kyllä yhtään hassumpaa päästä purjeveneellä seilaamaan noissa maisemissa ja sääolosuhteissa



Auringonlasku Chioggian tyyliin


- 7.4.2011 Rimini & Bologna -

Kansallisoikeuden, eli äänioikeuden, toimeenpanemiseksi Italiassa täytyi matkustaa Padovan ulkopuolelle. Lähimmät paikat olisivat olleet Milano, Firenze ja Rimini. Kuhunkin maksaa junaliput melkolailla samanverran, jossei jaksa alkaa Trenitalian kanssa leikkimään (josta kerron seuraavassa blogitekstissä lisää). Päätin lähteä heti aamutuimaan torstaina Riminiä kohti ja ic-junassa torkkuen lähes 3 tunnin kuluttua saavuinkin Riminin asemalle, josta tallustelin Suomen kunniakonsulaattiin äänestämään. Äänestyksen jälkeen tutustuin vanhaan kaupunkiin ja kävin tallustelemassa rannalla. Sinällään Riministä ei mitään sen kummempaa löydykään, hiekkaa kyllä useampi (15) kilometriä. Huhtikuussa eivät suuret turistimassatkaan olleet vielä tiellä :D


Hyvin oli merkitty äänestyspaikka :)



Piazza Tre Martiri - Kolmen marttyyrin aukio, jossa toisen maailmansodan aikaan kolme siviiliä hirtettiin paikalta perääntyvien natsien toimesta



Augustuksen riemukaari



Ihanan värikästä



Vielä melko tyhjä merenranta



Ja vesi olisi kyllä ollut jo uimakelpoista mutta tyydyin kahlailuun


Ja sitten junalla kohti Bolognaan. Halusin säästää rahoja, joten näppärästi taajamajunalla Riministä Bolognaan, josta pääsee taajamajunalla Padovaan. Kävin siis tsekkaamassa Italian ensimmäisen yliopistokaupungin, jossa rakennuksetkin on merkitty vain "Università degli Studi", ei mainintaa kaupungista, sillä ei muissa Italian kaupungeissa ollut yliopistoja! Olin Bolognassa päivän kuumimpaan aikaan eli klo 15-18 ja todellakin siellä sai paahtua. Suomalaiset tuntevat Bolognan parhaiten Spaghetti Bolognesesta, jota kylläkään bolognalaiset eivät ikinä syö spaghettin kera. Yliopisto-opiskelijoille tutuksi on tullut myös Bolognan prosessi/julistus/sopimus, jonka vuoksi Suomessakin täytyy opiskella ensin kandidaatti- ja sitten maisteriopinnot.


Patsaita ja kaiverrettuja marmoritauluja löytyy joka puolelta ja ovat toinen toistaan kauniimpia ja upeampia



Bolognan kuuluisat "kaksoistornit". Näitä puolustustorneja oli muinoin reilusti yli sata kaupungissa, mutta nykyään jäljellä on enää muutama, joista nämä kaksi kuuluisimmat. Ne ovat aivan keskellä kaupunkia ja molemmat ovat jokseenkin vinksallaan, lyhyempi enemmän kuin pitempi.


Muistolaatta Bolognan rautatieasemalla tapahtuneesta terroristi-iskusta vuodelta 1980.

tiistai 5. huhtikuuta 2011